Parikymmentä vuotta vauhtia kerännyt Bangladeshin vaateteollisuus on lähivuosina viemässä Kiinalta tittelin maailman suurimpana tekstiilien tuottajana. 19 miljardin dollarin vientitulojen kääntöpuoli on karu: Viimeksi vaateteollisuuden uhreja laskettiin marraskuussa, kun tehtaan tulipalossa kuoli yli sata työntekijää. Vuonna 2010 romahtanut tehdas tappoi 25 ihmistä, ja muutamaa vuotta aiemmin kahdessa sortumassa kuoli lähes 90 työntekijää.
Bangladesh on kaukana, mutta siellä valmistetut trikoovaatteet, t-paidat ja legginssit lähellä.
Niitä kertyy suomalaisten vaatekaappeihin esimerkiksi Stockmann-konsernin ketjuliikkeistä Lindexiltä ja Seppälästä, sekä Bangladeshin vaateteollisuuden suurimmalta ostajalta H&M:ltä. Sortuneessa tehtaassa tehtiin esimerkiksi Mangon ja Benettonin vaatteita.
Suoraan Suomeen vaatteita laivattiin Bangladeshista 87 miljoonalla eurolla vuonna 2011. Tuntuva siivu tästä kuului juuri Stockmannille, joka osti Bangladeshista tekstiilejä 17 miljoonalla eurolla, raportoi (pdf) kansalaisjärjestö Finnwatch. Muita suomalaistuojia ovat esimerkiksi SOK, Tokmanni ja Kesko.
Monilla poliitikoilla on omat näppinsä vaatebisneksessä. Yli 10 prosenttia parlamentaarikoista omistaa tekstiilitehtaita, ja romahtaneen tehdasrakennuksen omistaja Sohel Ranakin oli toisen valtapuolueen paikallispoliitikko, talouslehti The Financial Times uutisoi.
Vartiala kuitenkin uskoo, että tehtaan romahduksella voi olla jonkinlaista vaikutusta vallanpitäjiin. Ongelmat ovat nimittäin alkaneet nakertaa liian raskaasti ”tekstiiliteollisuuden brändiä”. Oireellista on, että maassa valmistetuista paidoista on löydetty Made in China -lappuja.
Viime viikon turma onkin saanut monet korottamaan ääntään: EU on varoitellut Bangladeshia kaupan esteillä saadakseen työoloja kohenemaan, ja paavi Franciscus tuomitsi ”orjantyön”. Bangladeshin vaatetahtaiden jättiasiakkaat, kuten Gap, H&M ja Wal-Mart ovat kokoontuneet pohtimaan, mitä ne voisivat tehdä.
Hallitukselta on toivottu muun muassa työntekijöiden järjestäytymisen sallimista ja työolojen kunnollista valvontaa. Nyt työntekijöillä ei ollut voimaa harata vastaan, kun heidät määrättiin töihin potkujen tai palkan leikkauksen uhalla, vaikka poliisikin oli varoitellut havaituista murtumista ja rakennuksen turvattomuudesta, talouslehti The Economist kertoo.
Työoloja tarkastavan viranomaisen palveluksessa taas oli viime kesänä 18 tarkastajaa, ja heidän vastuullaan noin satatuhatta tehdasta, ihmisoikeusjärjestö Human Rights Watch raportoi. Tarkastuksista on varoitettu etukäteen, ja rangaistukset ovat olleet vähäisiä.
Suomalaisyritykset ovat pieniä tekijöitä, Finnwatchin Vartiala sanoo. Moni niistä kuitenkin kuuluu 700 yrityksen yhteiseen vastuuverkosto BSCI:hin, joka yrittää edistää alihankkijoiden vastuullisuutta ja tarkastaa tehtaita. Tätä kautta suomalaisillakin voi olla enemmän vaikutusvaltaa, Vartiala arvioi.
Finnwatchin mukaan BSCI:tä on arvosteltu esimerkiksi siitä, että se ei vaadi tehtaita maksamaan työntekijöilleen elämiseen riittävää palkkaa. Sen sijaan verkosto vetoaa Finnwatchin mukaan lainmukaisiin minimipalkkoihin ja teollisuuden keskiarvopalkkaan.
Minimipalkka tekstiilityöntekijöille on 37 dollaria kuussa, kertooThe New York Times.
Onko teillä varma olo siitä, että tiedätte, mitä toimittajatehtaillanne tapahtuu?- Pyrimme olemaan koko ajan selvillä siitä. Mutta tiedostamme, että se on vaikeaa, ja valvonta on vaikeaa, sanoo Stockmannin viestintäjohtaja Nora Malin. Hän korostaa, että työolot vaihtelevat maassa paljon.
Entä mitä Stockmannissa ajatellaan näkemyksistä, joiden mukaan ostajien pitäisi maksaa tuotteista enemmän, jotta alihankkijat voisivat maksaa työntekijöilleen parempia palkkoja?
- Kysymys on vaikea. Jos hinta olisi suurempi, menisikö se palkkoihin? Näemme, että oikea keino olisi asettaa minimipalkat sellaiselle tasolle, että minimipalkka mahdollistaisi elämisen, Malin sanoo. Hänen mukaansa useissa Stockmannille tavaraa toimittavilla tehtailla maksetaan enemmän kuin minimipalkka sanelisi.
Lähde
Kun tuotanto on halpaa ja voitot suuret, silloin tuotteiden valmistus halvalla on bisneksen kannalta paras vaihtoehto.
Miksi vaatteet ovat niin suoria kaupoissa, esim. siksi että niissä on kloformia, moniko pesee myrkyt pois ennen vaatteet käyttöönottoa ja mihin nämä myrkyt kulkeutuvat?
On syytä pohtia mitä vaatteen valmistus oikeasti maksaa, sekä miten kustannukset ja voitot jakaantuvat ostetusta vaatteesta.
Suosi paikallisia vaatteiden tekijöitä, jotka tuotetaan paikallisesti ja ilman myrkkyjä.
Kaukoidästä Euroopan markkinoille tuodut tuotteet voivat sisältää monia ihmiselle vaarallisia kemikaaleja, mutta ne useimmiten silti päätyvät kaupan hyllyille. Yksi syy on se, ettei kaikkia tuotteita tarkasteta. Nurinkurisempaa on se, että vaikka tuote tarkastettaisiin ja siitä löydetään haitallisia kemikaaleja, ne siitä huolimatta pääsevät myyntiin, sillä aina ei ole laillista perustetta vetää niitä pois markkinoilta. Niitä tuotteita, jotka on vedetty pois markkinoilta, voi käydä lukemassa netissä EU:n Rapex-raporteista.
Vaikka vaarallisten vaatteiden myynti ja valmistus kiellettäisiin joka ikisessä maailman kolkassa, aina löytyy tahoja, jotka kiertävät lakia. Syy, miksi lakia kierretään, on se, että myrkillisten kemikaalien ja vaarallisten viimeitelyjen käyttö vaatteiden tuotannossa yksinketaisesti on halvempaa: esimerkiksi hiekkapuhallus ilman suojalaitteita on halvempaa kuin käyttää suojalaitteita (aina saa uuden työntekijän jos edellinen kupsahtaa) tai vaihtaa viimeistelytapa kalliimpaan tekniikkaan.
No more fashion victims
Tuotantolaitoksilla on kovat paineet tuottaa vaatteita yhä halvempaan hintaan, sillä länsimaiset vaateyritykset haluavat myydä vaatteita lähes ilmaiseksi kuluttajille. Ja kuluttajathan ostavat, jos näitä tarjotaan. Muutos pitäisikin tapahtua koko kulutuskuluttuurissa: emme voi ajatella, että vaatteita voidaan ostaa näin halvalla ja tällä tahdilla ilman, että joku on joutunut kärsimään.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kirjoita kommenttisi tähän