torstai 26. heinäkuuta 2018

Endometrioosi

Euroopan ulkopuolella suurimpaan osaan lihatuotteista voi olla kohdistettu jokin hormonikäsittely. Myös maito sisältää runsaasti hormoneja, erityisesti estrogeenia. Euroopassa monet yhdysvalloissa sallituista hormoneista on elintarviketuotannossa  kielletty. Näitä hormoneja käytetään maito-ja lihatuotannon tuottavuuden lisäämiseen, mutta ne ovat aiheuttaneet huolta tiettyjen sairauksien vuoksi: monet syöpätyypit ja endometrioosi on yhdistetty liialliseen estrogeenitasoon. (Holford 2004, 58.)

On mahdollista, että ravinnosta voi saada liikaa estrogeenia, ja estrogeenin liiallinen määrä on yhdistetty muun muassa suurentuneeseen rintasyövän, fibroosin, munasarjan kystojen ja endometroosin riskiin. Liha-ja maitotuotteiden lisäksi näitä aineita on myös muoveissa, joista ne voivat siirtyä ruokaan pakkausmateriaalina ollessaan. Ehkäisypillereissä on myös estrogeenia. (Holford 2004, 219-220.) Kuitenkin, vaikka ihmisen ruokavaliossa olevia piileviä estrogeeniyhdisteitä on tutkittu paljon, suurimmassa osassa tutkimuksissa on ilmentynyt, että lehmänmaidossa esiintyvät estrogeenitasot ovat liian pieniä aiheuttakseen fysiologisia muutoksia (Furmari, Maroun, Gyawali, Snyder ja Davis 2012).

"Rintasyöpä ja veren estrogeenien määrä ovat tiiviissä kytköksissä toisiinsa. Mitä suurempi estrogeenin määrä naisen elimistössä on, sitä suurempi riski hänellä on sairastua rintasyöpään. Runsaasti kuitua sisältävät ruoat pakottavat tuhoutuneen estrogeenin imeytymään takaisin suolistoon. Siksi runsaasti kuitua sisältävät ruoat ovat suojaava tekijä rintasyöpää vastaan.
Lisätäksesi kuitujen määrää ruokavaliossasi sisällytä siihen kolme annosta tuoreita vihanneksia (varsinkin parsakaalia, kukkakaalia, keräkaalia ja ruusukaalia) ja kaksi annosta hedelmiä päivittäin, samoin kokojyvätuotteita."

Jotkut endometrioosipotilaat ovat hyötyneet yrttien kuten aniksen, tillin ja salvian 
käytöstä, koska niillä on hormonien kaltaisia ominaisuuksia. Endometrioosista 
kärsivät voivat hyötyä muun muassa laakerinlehden, kamomillan, ruohosipulin, 
kevätsipulin, korianterisiementen, mintun, fenkolin, sipulin, rosmariinin, safraa-
nin ja rakuunan käytöstä ruokavaliossaan. Lisäksi voisi olla hyväksi, jos endo-
metrioosia sairastava lisäisi hedelmien ja vihannesten käyttöä niiden sisältämi-
en hyvien ainesosien kuten B6- vitamiinin, kalsiumin, magnesiumin, mangaanin
ja sinkin vuoksi. Ainekset kuten papu, leipä, kastanja, pasta ja riisi sisältävät hii-
lihydraatteja ja niitä voi olla hyväksi vähentää ruokavaliossa, samoin rasvaisia ja
suolaisia ruokia. Kahvi, kolajuomat ja tee sekä liiallinen maitotuotteiden käyttö 
voivat olla joillekin endometrioosia sairastaville haitallisia. (Cousin 2001, 82-
83.)
Vihannesten ja hedelmien suuri kulutus voi vähentää endometrioosiriskiä. Vas-
taavasti sian- ja naudanliha voi suurentaa riskiä sairastua endometrioosiin. Al-
koholin käytön mahdollinen vaikutus hedelmällisyyteen tulee ottaa huomioon. 
(Parazzini ym. 2004, 1758.)

Endometrioosipotilaan raskaaksi tuleminen
Endometrioosin tiedetään heikentävän hedelmällisyyttä eri tavoin. Hedelmöitty-
minen voi estyä pesäkkeiden ja kiinnikemuodostusten takia, myös vatsaontelon
tulehdukseen liittyvät välittäjäaineet saattavat osaltaan heikentää hedelmälli-
syyttä ja alkion kohtuun kiinnittymistä. Kohdun limakalvon toiminta poikkeaa ter-
veen kohdun limakalvon toiminnasta. (Setälä ym. 2009, 41-43.)

Endometrioosiin käytetty lääkehoito ei paranna hedelmällisyyttä, vaan pikem-
minkin juuri estää raskauden, mutta lievässä taudissa raskaaksi voi tulla spon-
taanisti, jos raskauteen vaikuttavat muut tekijät ovat kunnossa. Keveillä mene-
telmillä toteutettavat lapsettomuushoidot voidaan myös aloittaa tässä vaihees-
sa. Keskivaikeissa tapauksissa hedelmällisyyttä voidaan parantaa leikkaushoi-
dolla, mutta munasarjoihin kohdistuvia toistuvia leikkauksia on syytä harkita.
(Perheentupa ja Santala 2011, 101.)

Tähystysleikkausta suositellaan, kun epäillään lapsettomuuspotilaan endome-
trioosia, koska siinä saadaan tietoon, kuinka laajalle endometrioosi on levinnyt.
Kanadalaistutkimuksessa saatiin selville, että spontaanin raskauden mahdolli-
suus parani lievän endometrioosin poiston jälkeen. Kansainvälisesti suositel-
laankin lievän endometrioosin leikkausta lapsettomuuspotilailla. Vaikean taudin
hoidossa kirurgian merkityksestä tiedetään vähemmän, mutta ennen lapsetto-
muushoitoja syvät endometrioosipesäkkeet poistetaan niiden aiheuttamien kipu-
jen takia. (Härkki ym. 2011, 1845-1846.) Vaikeaakin endometrioosia sairastava
voi tulla luonnollisesti raskaaksi eli raskaudelle ei ole varsinaista estettä, vaikka suurillamme osalle endometrioosipotilaista tehdään lapsettomuushoitoja (Setälä
ym. 2009, 4143).

Vaikeimmissa taudeissa tulee lapsettomuutta hoitaa koeputkihedelmöityksellä
viivyttelemättä. Yleisesti ottaen endometrioosipotilaan ei kannata lykätä lapsen
hankintaa, sillä lykkääminen jo itsessään heikentää raskaaksi tulon mahdolli-
suutta. Endometrioosiin liittyvät kipuoireet laantuvat yleensä raskauden aikana,
mutta palaavat todennäköisimmin raskauden jälkeen ensimmäisen kuukautis-
kierron alkaessa. (Perheentupa ja Santala 2011, 101.)
 
Raskauden vaikutus endometrioosiin
Myytti siitä, että raskaus auttaisi tai jopa parantaisi endometrioosin, on laajalle
levinnyt etenkin endometrioosia sairastavien nettisivustoilla
.
Sairastuneille suositellaan perheen perustamista mahdollisimman aikaisessa vaiheessa ja potilaille saattaa jäädä vaikutelma, että raskaus on ratkaisu endometrioosin aiheutta-
miin oireisiin. Raskaus vaikuttaa positiivisesti yleiseen olotilaan. (Falconer 2012,
519.)
Valitettavasti kiinnostus raskauden vaikutuksesta endometrioosiin on ollut tie-
deyhteisössä melko vähäistä. Viimeisten 10–15 vuoden aikana ei ole ilmestynyt
juuri minkäänlaista tutkimusta aiheesta. Nykytietämys aiheesta kaipaa päivittä-
mistä ja uusia tutkimuksia. (Falconer 2012, 520.)

On todettu, että raskaus suojaa sairautta vastaan. Italialaisen tutkimusryhmän
mukaan estrogeenin ja progesteronin suuret määrät raskauden aikana suojaa-
vat naisia endometrioosipesäkkeitä vastaan. (García Manero, Olartecoechea,
Royo Manero, Aubá ja López 2009, 5.)

Endometrioosin vaikutus raskauteen
Päinvastoin kuin Raskauden vaikutus endometrioosiin-luvussa, kaikki mahdolli-
set tutkimukset koskien endometrioosin vaikutuksia raskauteen on tehty viimei-
sen kymmenen vuoden aikana. Jotta voitaisiin tutkia endometrioosin vaikutuksia
raskauteen, tarvittaisiin enemmän tutkittavia tapauksia. Tästä aiheesta on vain
muutamia hyviä tutkimuksia. Lisäksi vain harvat sivualueiden julkaisut auttavat
laajentamaan ajankohtaista tietoa. (Falconer 2012, 520.)

Endometrioosin ja hedelmöityshoitojen välistä yhteyttä ei ole juuri tutkittu, mutta
on hyvin tiedossa, että tulehdussairaudet, kuten Chronin tauti ja nivelreuma ai-
heuttavat ongelmia raskauden kulkuun. Tutkituin oire on keskosuus, ehkä siksi,
että se lisääntyy länsimaissa ja se on taloudellisesti merkittävä ongelma. (Fal-
coner 2012, 519 – 520; Falconer 2013, 178.) Ruotsissa tehty tutkimus osoitti,
että endometrioosi liitetään juuri ennenaikaiseen synnytykseen. Lisäksi raskaa-
na olevilla endometrioosipotilailla näyttää olevan suurentunut riski raskauden
aikaiseen verenvuotoon ja raskausmyrkytykseen. Mahdollisesti synnytystä edel-
tävästä verenvuodosta johtuu, että myös keisarinleikkaus on kaksi kertaa ylei-
sempi endometrioosipotilailla. (Falconer 2012, 521 – 522.)

Aluksi luultiin, että endometrioosi lisäsi äkillisten keskenmenojen riskiä, mutta
myöhemmin on tullut ilmi, että endometrioosi ei lisää raskaana olevan naisen
keskenmenon riskiä. (Falconer 2013, 179). Tästä aiheesta tarvittaisiin lisää tutkimuksia.

Nämä valmisruoat sisältävät vaarallisia hormonihäirikköjä

Helsingin yliopiston tutkijat löysivät Suomessa myytävistä valmisruokahampurilaisista sekä pippurimeetvurstista mahdollisesti terveyteen vaikuttavia määriä naishormoni estrogeenin lailla käyttäytyviä hormonihäirikköjä.
  Havainto näyttää tutkijoiden mukaan liittyvän näissä valmisruoissa lisäaineena käytettyyn soijaproteiiniin tai muuhun soijalisäaineeseen.
Soija sisältää luontaisesti naishormoni estrogeenin kaltaisia yhdisteitä, joita on eri määriä eri soijatuotteissa.

Soijaa käytetään laajalti lisäaineena erilaisissa valmisruoissa.
Valmishampurilaiset ja pippurimeetvursti olivat kuitenkin ainoat tuotteet, joista tutkijat tällä kertaa löysivät mahdollisesti huolestuttavia määriä hormonihäirikköjä.

He tutkivat 15 eri valmisruokaa, pääasiassa liha- ja kalatuotteita. He eivät myöskään löytäneet huomattavia määriä hormonihäirikköjä ruokapakkausmateriaaleista, joita on myös pidetty mahdollisena hormonihäiriköiden lähteenä.

4 faktaa

Hormonihäirikkö on kemikaali, joka vaikuttaa ihmisen normaaliin hormonitoimintaan käyttäytymällä luontaisen hormonin tavoin.
Erityisen haitallista tämä voi olla herkissä kehitysvaiheissa, kuten sikiönä, varhaislapsuudessa ja murrosiässä, jolloin hormonit säätelevät elimistön kehitystä.
Hormonihäiriköt voivat haitata kehitystä ja liiallisissa määrin vaikuttaa riskiin sairastua esimerkiksi rinta- ja eturauhassyöpään.
Ne on myös yhdistetty lapsettomuusriskiin.



 

 

Automaattinen Tienaaminen – ONPASSIVE Digital Blueprint

  Automaattinen Tienaaminen – ONPASSIVE Digital Blueprint ONPASSIVE  Digital Blueprint. The research paper discusses the recent developments...